|
Post by K.K. on May 16, 2015 11:20:25 GMT 2
|
|
|
Post by Papukaija on May 23, 2015 15:05:40 GMT 2
Ensimmäinen päivä; tutustumista
Oli tuulinen kevätpäivä, kun ensimmäistä kertaa astelin Foxhillin kartanon pihaan. Päällipuoli oli hyvin siistin oloinen, joten odotukseni olivat suuret. Astellessani sisään minua vastaan tuli erittäin iloinen ja intoa pursuava nainen, joka esitteli itsensä Viiviksi, hän vei minut esittelykierrokselle talliin. Ja kuten aiemmin mainitsinkin, odotukseni olivat suuret eivätkä ne täyttyessään jääneet lainkaan vajaiksi. Käytävät olivat siistit, karsinat suuret, eikä missään kohtaa maali halkeillut. Olin tyytyväinen. Olin päässyt omaakin talliani koreampaan paikkaan. Viivi johdatti minut ratsutettavan hevosen karsinalle, jossa tummanruunikko ori mässytti heiniä. Tervehdin Tinoksi kutsuttavaa oria, mutta toinen ei ollut moksiskaan. Naurahdin ja sovin hieman aikatauluista toisen omistajan, Viivin kanssa. Tänään saisin hieman tutustua Corentineen ja seuraavana päivänä voisimme aloittaa nelivuotiaan orin ratsukoulutuksen.
|
|
|
Post by Papukaija on May 24, 2015 13:51:59 GMT 2
Toinen päivä; Aloittelua
Saapuessani tallille aikaisin seuraavana päivänä satoi oikein kaatamalla ja tuuli kuin tornadossa. Kiiruhdin talliin pikaisesti, jotta välttäisin pahimman kastumisen. Kun tupsahdin sisään, käytävällä ei ollut ketään. Sunnuntaisin talli oli siis hieman hiljaisempi. Kuitenkin karsinoissaan nököttävät hevoset katsoivat, hörähtelivät ja ihmettelivät kuka oli tullut. Rapsuttelin tammaa aivan käytävän alussa, jonka jälkeen suuntasin kulkuni Tinon karsinalle. Nuori ori kääntyi ja katseli minua tuikkivin silmin. Rapsuttelin tummanruunikon orin turpaa hetken, ennekuin jatkoin matkaani satulahuoneeseen, josta hain harjat. Parempi olisi ensin tutustua hevoseen maastakäsin kuin heti ruveta selkään. Olihan meillä pitkä matka kuitenkin koulutuksen saralla edessä.
Haettuani harjat, valitsin aluksi pehmeän harjan, jolla harjatessani ottaisin pientä kontaktia Tinoon. Ori mussutteli päiväheiniään rauhallisesti välittämättä touhuilustani. Oli siis aika ottaa kovaharja käyttöön, jolla saisin nyhdettyä tarhoilta mukaan tulleet kevätkurat orin karvasta. Sukiessani Tinoa eri harjalla, sitä alkoi kiinnostaa mitä teen - tosin heinätkin olivat aika lopussa, joten ei se mikään ihmekkään ollut. Olin tutkinut Tinon liikutuskalenteria ja tänään olisi tarkoitus maastoilla, ehkä ottaisimme rauhallisesti ainakin menomatkan ja paluu matkan sitten hieman vauhdikkaammin.
Seuraavaksi hain orin satulan ja suitset, sekä lisäksi vielä suojatkin. Orin varustaminen ei tuottanut lainkaan ongelmia, sillä Tino seisoi lähes paikallaan tutkien tekemisiäni. Minulla ei kestänyt kauaakaan kun hevonen seisoi karsinassaan varusteet päällä. Tarkistin nopeasti satoiko ulkona ja eihän siellä satanut, vaan aurinko paistoi. Jätimme siis sadeloimen talliin. Siirryimme seuraavaksi innokkaan nuorikon kanssa ulos aurinkoon. Tallityöntekijät hyörivät tekemässä tehtäviään ja Tinoa tuntui enemmän kiinnostavan ne kuin maasto.
En vielä noussut orin selkään, sillä menisimme alkumatkan maastakäsin. Jos saisin todeta orin rauhalliseksi, voisin nousta selkään. Tino käveli kevyesti vierellä tutkien maastopolun ihmeellisyyksiä reagoimatta kertaakaan ihmeellisemmin. Eli siis suhteellisen maastovarma hevonen - hyvä. Nousin vastaan tulevalta kiveltä selkään ja jatkoimme käynnissä matkaa puolipitkin ohjin. Orin käynti oli kaikkea muuta kuin tasaista ja tuntui kuin olisi keikkunut epävakaassa veneessä myrskyisellä merellä. Yritin kuitenkin parhaani mukaan mukautua orin askeliin. Kokeilin eri tempoja, joiden säätely oli kylläkin aika hankalaa, orin kokemattomuuden takia. Kokeilin niin pienempää kuin isompaakin askelta eri käyntinopeuksilla, mutta kaikki olivat yhtä hirveitä. Sitä siis pitäisi hioa aika lailla. Kun teimme U-käännöksen takaisin kohti tallia päätin kokeilla ihan lyhyen matkaa ravia. Tuli sitten huomattua että se oli yhtä hirveää - ellei hirveämpääkin kuin käynti. Siinä ei sietänyt istua perusistunnassa. Jarruttaessa ori painoi hitusen ohjalle, mutta istunta ja äänen käyttö auttoi. Se ei siis varmaankaan tuottaisi ongelmaa tulevan kanssa.
Loppumatkan ajan ja ravin kokeilun jälkeen kävelimme tallille. Nyt alkoi taivaskin kirkastua ja hieman tuulla. Kuulin kentän ja kartanon välissä olevan multapussien rämisevän tuulen takia, ja muutama sekuntti myöhemmin Tino nousi pystyyn hätääntyen. Tähän oli kuitenkin orin nuoren iän vuoksi varauduttu. Se lähti laukkaamaan keskipihalle minun samaan aikaan jarruttaen voimakkaasti. Ennen pikkulaidunta ori kuitenkin rauhoittui ja hidasti raviin, lopuksi käyntiin. Tätäkin siis pitäisi treenata. Laskeuduin alas selästä vieden Tinon takaisin talliin. Yhden maastotunnin aikana olin saanut selville mikä urakka ratsutettavassa hevosessani olisi. Tämä työ ei siis ihan heti olisi ohi.
|
|
|
Post by Papukaija on Jun 6, 2015 13:34:44 GMT 2
Lauantain ensimmäinen juoksutus
Saavuin tallille aikaisin lauantai aamuna, matkalla olin tosin nukahtanut melkein rattiin, sillä en ollut kerennyt juoda kahvia. Siksipä kiiruhdin tallin toimistoon mitä pikimmiten keittämään kahvia. Kun pölähdin ovesta sisään, haistoin tuoreen kahvin kuin nälkäinen karhu. Pöydän ääressä istuivat Viivi ja Krisse, jotka joivat molemmat kahvia, Viivi selaten lehteä ja Krisse tutkien läppäriltä jotain. "Jaaha, huomenta", lausahdin, ennekuin kävelin jo hieman asiallisemmin kahvinkeittimen luo napaten astiakaapista mukin itselleni. Kaadoin mukiin kahvia, tilkan maitoa sekä palan sokeria ja tyydyin nojailemaan nurkkaseinään samalla hörppien kahvia. "Täytyis vaihtaa teehen, mutta tästä on vaikee päästä eroon", naurahdin ja Viivi yhtyi samaan. "Niin pitäis", sanoi Krissekin. "Siellä on muuten aika sumuista, taitaa lämpötilakin öisin pudota alle kymmenen asteen", totesin ja Krisse hymähti "Jep". "Tänään ois sitten juoksutusta Tinon kanssa, ainakin liikutuskalenterin mukaan, eikös?", huomautin ja Viivi nyökkäsi. Samalla Krisse kysyi jotain, mihin en kuunaan olisi halunnut vastata "Mites oot muuten edityny sen kanssa?", mietin hetken ennekuin vastasin ja suu mutrulla huokaisin "En kyllä paljoa mitään. Omien hevosten kanssa kaikkea touhuumista, etten oo kauheesti kerenny Tinoa eteenpäin saaha. Viimeks olin sen kaa maastossa, vähän härdellinen poika kyllä ja tekemistä riittää. Itellä kun ei oo kunnon painotusta ja koulutusta kouluratsastuksen pariin, mutta eiköhän me pikkuhiljaa johonkin päästä", hihkaisin lopuksi ja Viivi että Krisse vaikuttivat tyytyväisiltä lyhyen epäilyksen jälkeen. Heidän ilmeistään saattoi nähdä sen mitä he varmasti ajattelivat: 'Ei olisi tuota pitänyt palkata'. Tyydyin kuitenkin juomaan kahvini loppuun ja siirtymään tallin puolelle.
Tino mussutti aamuheiniään karsinassa, kun saavuin sen luo. "Kuules poju, tänään olis vuorossa juoksutusta, mitäs sanot?", huikkasin tummanruunikolle, joka vain pärskähti vastaukseksi ja jatkoi heiniensä mussuttelua. Noudin samantien juoksutusliinan, sekä muut nuorikon juoksutukseen tarvittavat varusteet. Niiden varusteiden kanssa pähkäilin hetken, ennenkuin ori seisoikin pöllämystyneenä karsinassaan juoksutuskamppeet päällään. Sitä tietä lähdin sitten maneesiin.
Maneesiin astuessamme valot olivat sammuksissa, ja koko rakennus tyhjillään. Saisimme siis olla rauhassa. Suljin perässämme oven ja laitoin valot päälle. Talutin Tinon keskelle maneesia ja nappasin mukaan juoksutuspiiskan. Hetken aikaa saimme kinastella orin kanssa siitä miten tämä nyt toimi, kunnes pääsimme yhteisymmärrykseen ja tummanruunikko ymmärsi mitä piti tehdä. Se lähti käskystäni - kokoamatta itseään - kulkemaan ympyrää liinan päässä, todellakin harakanaskelin. Sitä oli kyllä kuolema katsoa, ja meni siinä keneltä tahansa usko, että tuosta pojasta saataisi vielä koulukenttien ruusukehai koulittua.
Siirtyessäämme raviin, meni homma yhä pahemmaksi ja Tino näytti kuin ensikeväiseltä varsalta, joka pääsi vain puoliksi ylös ja lähti laukkaamaan. Voitte kuvitella, että siinä kohtaa olin pyörtyä. Koetin saada oria sen itsensä kanssa jotenkin koottua ja taivutettua sisään ja oikeissa kohdissa suoriksi, mutta ei, en onnistunut. Siinä kohtaa päätin, että tekisimme käynti-ravi -siirtymisiä, kunnes tuo tukintolvana löytäisi itsestään jotain silkin arvoista, eikä pomppisi kuin ohjaamaton hyppykeppi.
Puolentunnin kuluttua pinnani oli katkeamis pisteessään ja huusin kuin raivohullu "ELÄ NYT HELV-!!", kun mikään ei ollut tehonnut ja Tino lähti tekemään tylsistyksissään jotain omaa laukan ja tyhjien hyppyjen tapaista. Huudostanihan raukka-parka tietenkin säikähti ja lähti käsistäni laukkaamaan ja pukittelemaan pitkin maneesia. Pidin tuota kokoajan silmällä ja silloin tällöin tuon tullessa liian lähelle näpäytin raipalla, joka oriin tehosikin.
Viidentoistaminuutin energiapurkauksen jälkeen tummanruunikko hidasti käyntiin ja pysähtyi hengittämään roikottaen päätään. Siitä kohtaa jatkoimme juoksutusta enää käynnin kanssa ja ihmetyksekseni Tino askelsi entiseen verrattuna sulavin askelin ja totteli jokaista apua. Pieni irrottelu siis toimisi ehkä jatkossakin.
Tuon jälkeen annoin orille makupalan ja kehuin sitä oikein reilusti, jonka jälkeen siirryimme talliin riisumaan kamppeita hikisen hevosen päältä.
|
|
|
Post by Papukaija on Jun 23, 2015 23:39:18 GMT 2
Valmennusta keskiviikkona
Saapuessani tallille, kello näytti jo puoli seitsemän ja aurinko teki laskuaan. Tänään valmentaisin Tinoa erään ystäväni, Camillan kanssa. Käväisin tallissa, jossa juuri 19 täyttänyt tyttö varusti tummanruunikkoa ratsuaan.
"Onko kaikki ok?", kysäisin ennenkuin lähtisin suunnittelemaan tämän päivän valmennuksen tehtävää.
"On, on!", tyttö naurahti kastanjanruskeat letitetyt hiukset karsinasta vilahtaen.
"Hyvä, minä menen jo kentälle sytyttämään valoja ja suunnittelemaan valmennusta", huikkasin ennenkuin suuntasin kentälle.
"Joo!", Camilla huusi vielä ja häivyin. Kentällä pyöriskelin pääasiassa pelkkää ympyrää, kun koetin miettiä mitä tekisimme nuoren ratsunalun kanssa. Enhän minä esteitä voinut koota, sillä Tino oli kouluratsu.
Viiden minuutin kuluttua kaksikko saapui ja aloitimme "kevyellä verryttelyllä". Tuo "kevyt verryttely" oli Camillalle pelkkää tuskaa, kun hän joutui melkeinpä istumaan kevyessä istunnassa, paino kokonaan jalustimilla aina ensimmäisen laukan nostoon saakka. Ei tästä tulisi mitään!
"Kokeile vaihtaa tempoa ravissa, niin jos se askel pehmenisi!", huusin kentän toista päätyä kiertävälle kaksikolle. Tyttö kokeili ja muutosta tuli johonkin suuntaan, ei mitään kummoista kuitenkaan. Harjoitusravi oli vielä pahempaa, kuin kuvitella saattoi ja Camilla-raasu pomppi satulassa kuin heinäsirkka ja valitteli takamustaan. "Au! Au! Au" Au!", kuului vain ratsukon ravatessa ohitseni. "Nosta vaan laukka, tee ympyröitä ja kokeile vaihtaa suuntaa niin että vaihdat laukan ravin kautta! Se sen täytyy osata", ehdotin ja ratsastaja kokeili.
Laukkojen vaihto oli yhtä soossia ja tyydyimme ensimmäisen vartin jälkeen käynti harjoitteluun. Camilla pidensi ja lyhensi ohjaa, yritti vaihtaa tempoa ja mukautui askeliin parhaansa mukaan. "Lisää tempoa ja koeta lyhentää askelta, melkein raviin asti, mutta älä anna sen ravata!", karjuin jo epätoivoisena.
Olimme hiestä märkiä jo lyhyen, mutta vaikean tunnin jälkeen, ja Tinon suu vaahtosi ja karva aaltoili hiessä. "Ehkä lopetetaan tähän...", huokaisin ja Camilla tuli alas uupuneen orin selästä. "Ensi kertaan sitten, jos tämä luupää olisi oppiinsa ottanut", tyttö naurahti ja hymähdin takaisin.
Tallin kahviossa tuskastelin ja yritin keksiä mikä tuohon puupäähän tehoaisi. Tuli siinä pari kertaa ihan kunnolla kirottuakin ja manasin ryhtymistäni orin ratsuttajaksi juuri kun Viivi ilmestyi paikalle. "Mitä? Aiotko lopettaa!?", nainen pelästyi ja huokaisin syvään, tuskastuneena takaisin "No kyllä maar haluaisin, tuo kaaliaivo ei opi yhtään mitään...". "Älä lopeta, sinua tarvitaan! Tiedän Tinon olevan vaikea, mutta kun se on saanut tarpeekseen teidän ärsyttämisestänne--", naisen lause jäi kesken kun kirosin kovalla äänellä "MUTTA SIIHEN MENNESSÄ OLEN KERENNYT JO LOPETTAA!! Ei minullakaan kärsivällisyys sinne asti veny! Se ori tarvitsee hevosten Cesar Millanin...". Viivi katsoi minua pelästyneenä ja istahti pöydän ääreen. "Tiedän, niinhän se tarvitsisi, mutta ei sellaista ole! Ruunata herraa ei voi, sitä tarvitaan orina... Pyydän, anna sille vielä tilaisuus", nainen anoi ja katsoin häntä huokaisten. "Niinhän se kai täytyy..." puuskahdin ja lähdin kotiin
|
|
|
Post by Papukaija on Jul 27, 2015 3:04:21 GMT 2
Hei!
Ikävä kyllä, henkilökohtaisista syistä, joudun lopettamaan Tinon ratsuttamisen kesken. Nuori ori on ihana, riiviömäinen energiapakkaus, mutta aikani ei sille riitä kaiken muun härdellin keskellä. IRL-elämässäkin tulee pian uudet kiireet kun siirryn yläasteelle. Toivottavasti Tino löytää vielä jonkun, joka pystyisi aikaansa sille tarpeeksi uhraamaan. Toiseksi, en ole palkkojani saanut, siitä en kuitenkaan "vie teitä oikeuteen" vaan annan asian mieluummin olla. Saan jos saan. Samantien vien Saulinkin pois Foxhillistä. Talli on upea, enkä tiedä kuin yhden toisen tallin, joka kultasijan teidän tallinne kanssa jakaa! Etsin orille uuden tallipaikan, ellen pidä sitä omissa tiloissa. Epäaktiivisuuskin ajaa minut osittain lähtemään, mutta suurimmaksi osaksi oman aikani puute. En kuitenkaan vaadi teiltä yhtään enempää aktiivisuutta, vaan toivotan koko tallin väelle ja hevosille; hyvää jatkoa ja onnea tulevaan!
~ Papukaija
|
|